17. lokakuuta 2017

2000: Isot kengänjäljet

Lokakuun viimeisenä päivänä vuonna 2000 tehtiin suomalaista urheiluhistoriaa Atlanta Hawksin kohdatessa NBA-kauden avausottelussaan Charlotte Hornetsin. Kotijoukkueen sentterinä aloittanut Hanno Möttölä sai 31 minuuttia peliaikaa, teki kymmenen pistettä ja otti viisi levypalloa Hawksin hävitessä 82–106. Möttölästä tuli näin ensimmäinen suomalaispelaaja maailman kovimmassa koripalloliigassa.

Hanno Möttölä aloitti koripalloilun Käpylän Panttereissa, mistä tie vei Helsingin NMKY:n junioreihin. 209-senttiseksi venyneen nuorukaisen taidot huomattiin pian Yhdysvalloissakin, ja vuonna 1996 hän aloitti opinnot Utahin yliopistossa, kuuluisassa koripalloahjossa. Valmentaja Rick Majerusin vaativassa koulussa Möttölästä kehkeytyi neljän vuoden aikana yksi yliopistoliigojen arvostetuimmista isoista laitahyökkääjistä. Keväällä 1997 Utah eteni valtakunnallisen mestaruusturnauksen loppuotteluun saakka. Möttölä teki 15 pistettä Utahin hävitessä Kentuckylle 69–78.

Viimeisen yliopistovuoden loukkaantumiset heikensivät Möttölän asemia vuoden 2000 NBA-varauksessa. Atlanta Hawks valitsi hänet toisella kierroksella numerolla 40. Möttölän NBA-ura jäi lopulta kahden vuoden mittaiseksi: tilille kertyi 155 ottelua Hawksissa pistekeskiarvolla 4,6. Taival jatkui Euroopan kirkkaimmilla parketeilla Espanjan, Italian, Venäjän, Liettuan ja Kreikan huippuliigoissa sekä Suomen maajoukkueessa, josta Möttölän tuella tuli arvokisojen vakiokävijä. Pelaajauransa jälkeen Möttölä on toiminut juniorivalmentajana kirkkaimpana tähtenään hänen jälkiään NBA-areenoille seurannut Lauri Markkanen.

10. lokakuuta 2017

2010: Lökäpöksyt valokeilassa

Lumilautailijat eivät asetu helpolla suomalaisen urheilijan perinteiseen muottiin. Ryppyotsainen voitontavoittelu ja tinkimätön treeni ovat kaukana lajin ytimestä: suuri osa huippulaskijoista keskittyy pelkästään elokuvien kuvaamiseen ja vapaalaskuun. Lumilautailijat ovat kuitenkin kuuluneet Suomen suurimpiin mitalitoivoihin siitä lähtien, kun lajia nähtiin ensimmäisen kerran olympianäyttämöllä Naganossa 1998.

Vancouverin olympialaisissa 2010 Suomen lumilautailujoukkueen muodostivat lumikouruun osallistuneet Janne Korpi, Ilkka-Eemeli Laari, Markus Malin ja Peetu Piiroinen sekä parisuurpujottelussa kilpaillut Ilona Ruotsalainen. Eniten odotettiin Piiroiselta, joka oli edellisenä vuonna voittanut arvostetun TTR-kiertueen.

Piiroinen lunasti odotukset tyylipuhtailla ja rohkeilla finaalilaskuilla, jotka riittivät hopeamitaliin. Kansainvälisesti suurimman huomion sai supertähti Shaun White, joka voitti ylivoimaisen esityksen jälkeen toisen peräkkäisen olympiakultansa. Piiroinen oli hopeamitalillaan Suomen menestynein urheilija Vancouverissa.

Kuva: Urheilumuseo/Giuliano Bevilacqua


6. lokakuuta 2017

1923: Kun Nurmi uhkasi liittyä Työväen Urheiluliittoon

Paavo Nurmen ja Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) välit tulehtuivat kesällä 1923. SVUL:n urheilujaosto oli eturivin urheilijoitaan kuulematta määrännyt, etteivät suomalaiset yleisurheilijat saa kilpailla koko kesänä ulkomailla. Tällä haluttiin turvata mahdollisimman laadukas harjoittelu ennen seuraavan vuoden Pariisin olympiakisoja. Ainoa poikkeus olivat Göteborgin kilpailut.

Paavo Nurmelle tällaiset määräykset eivät sopineet. Hän lähti vastoin SVUL:n urheilujaoston lupaa kesäkuussa Norjaan luvaten vielä kilpailla myöhemmin Tukholmassa ja syksymmällä matkustaa jopa Yhdysvaltoihin saakka.

Pelkästään Norjan matkasta aiheutui kova riita. Nurmi uhkasi liittyä Työväen Urheiluliittoon. Hän otti yhteyttä Työväen Urheilulehden vastaavaan toimittajaan Väinö Koivulaan kirjoittaakseen selkkauksesta. Koivula oli kuitenkin kesälomalla, eikä kirjoitusta näin ollen julkaistu.

Nurmen uhkaus tepsi. Liitto päästi hänet kilpailemaan Norjaan ja lievensi muutoinkin tiukkaa linjaansa ulkomaan matkoihin. Yhdysvaltoihin Nurmi ei sentään päässyt lähtemään. No, ei häntä nähty Göteborgissakaan. Nurmi kulki omia polkujaan.





2. lokakuuta 2017

1981: Naisjohtajia herrakerhoon

Vuonna 1981 tapahtui kauan odotettu muutos, kun Kansainvälisen olympiakomitean jäseniksi valittiin ensimmäiset naiset, Suomen Pirjo Häggman ja Venezuelan Flor Isava-Fonseca.

Heidät valittiin erityisesti siksi, että KOK:lla oli tarve saada naisjäseniä. Häggmanin jäsenyys edusti suoraan olympiakilpailijoita. Kova pikajuoksutausta ja nuori ikä tekivät hänestä poikkeuksen muutenkin kuin sukupuoleltaan KOK:n jäsenistössä. 30-vuotiaana hän oli KOK:n nuorin jäsen.

Paavo Honkajuuri, jonka tilalle Häggman valittiin, oli keskustellut asiasta KOK:n puheenjohtaja Juan Antonio Samaranchin kanssa. Samaranch lupasi, että suomalainen naisjohtaja valitaan, mikäli Honkajuuri löytää seuraajakseen sopivan sellaisen.

Suomalaiset pohtivat Honkajuuren johdolla ehdokkaaksi esimerkiksi Marjatta Väänästä ja Jane Erkkoa, kunnes Jukka Uunila nosti esiin Häggmanin nimen.

Pirjo Häggman oli KOK:n jäsen vuoteen 1999 saakka. Hän erosi, koska Salt Lake Cityn valintaan olympiakaupungiksi liittyi laaja lahjusskandaali, johon myös Häggman yhdistettiin. Ero oli hätiköity ja Häggman katui sitä. Peter Tallberg totesi, että Häggmanin eron aiheutti ennemmin median luomat paineet kuin väärinkäytökset.



30. syyskuuta 2017

1921: Suomen kansallispeli syntyy

Lauri ”Tahko” Pihkala näki ensimmäisen baseball-ottelunsa Bostonissa vuonna 1907. Tahkon mielestä baseball oli yksitoikkoinen peli: vaikeiden laakasyöttöjen vuoksi suurin osa lyönneistä oli huteja, eikä kentällä tapahtunut juuri mitään. Jotain hyvääkin pelissä täytyi olla, koska se innosti sekä pelaajia että yleisöä. Niinpä Tahko alkoi kehittää uutta peliä yhdistäen perinteiseen pystysyöttöä käyttävään kuningaspalloon baseballin parhaina pitämiään ominaisuuksia. Työn tuloksena syntyi pitkäpallo.

Tahkon mielestä pitkäpallo oli kuitenkin taktisesti köyhää, joten hän jatkoi kehitystyötään. Hän julkaisi uuden pelin ensimmäiset säännöt ja kenttäpiirroksen Suomen Urheilulehdessä 6.10.1921 artikkelissaan ”Pitkäpallosta vielä pitemmälle”.  Pitkäpallosta pidemmälle Tahko oli päässyt muun muassa omaksumalla baseballista ajolähdön ja pesät eli kotipesän lisäksi kolme ulkopesää. Pesäpallo oli syntynyt.

Pesäpallon Suomen mestaruudesta pelattiin ensimmäisen kerran seuraavana vuonna. Voittajaksi selviytyi Helsingin Pallonlyöjät (kuvassa), joka voitti myös pitkäpallon viimeisen Suomen mestaruuden vuonna 1921.



28. syyskuuta 2017

1967: Korishuumaa uudessa jäähallissa

Helsingin upouudessa jäähallissa järjestettiin koripallon EM-kisat syksyllä 1967. Urheilulehdessä oltiin huolestuneita Suomen maineesta kisajärjestäjänä. Levyistä koottu pelikenttä ei ollut tasainen, ja lattialle tippui katon taljakoneista öljyä. Koritelineet olivat ”skandaalimaisessa kunnossa”. Koriverkot hajosivat jo ensimmäisissä harjoituksissa.

Päävalmentaja Kalevi Tuomisen mielestä kotikenttäetua ei ollut, sillä joukkue oli päässyt harjoittelemaan jäähallissa liian vähän. Leirityksen alussa hän harkitsi luopumista tehtävästään pelaajien huonon kunnon vuoksi.

Harjoittelun ansiosta Suomi nousi uudelle tasolle ja voitti kovasti taistellen kuudesta ensimmäisestä pelistä neljä. Julkisuudessa spekuloitiin sijoittumisesta jopa neljän parhaan joukkoon. Tappiopeleissäkin pelattiin loistavasti, vaikka pisteiden teko jäi liikaa Kari Liimolle ja Jorma Pilkevaaralle. Levypalloja napsinut Veikko Vainio valittiin tähdistöjoukkueeseen. Joukkuehengeltään yhteen hitsautunut Suomi oli hienosti kuudes, Länsi-Euroopan paras.




22. syyskuuta 2017

1988: Viimeisellä voittoon

Suomi lähti vahvalla kolmikolla Soulin olympiakisoihin 1988 puolustamaan miesten keihäänheiton kultamitalia, jonka Arto Härkönen oli voittanut neljä vuotta aiemmin Los Angelesissa. Nuori Kimmo Kinnunen oli vielä tulevaisuuden mies, mutta Seppo Räty oli kruunattu maailmanmestariksi Roomassa 1987. Eniten odotettiin kuitenkin Tapio Korjukselta, joka 27-vuotiaana oli noussut elämänsä kuntoon saatuaan kerrankin harjoitella vammoista vapaana. Lapuan Virkiää edustava Korjus oli juuri tehnyt SE-tuloksen 86,50, jota pidemmälle oli maailmalla heittänyt vain ME-mies Jan Železný.

Karsintakilpailu harmaannutti hiuksia kotikatsomoissa, kun sekä Räty että Korjus ylittivät rajan vasta kolmannella heitollaan. Loppukilpailussa Korjus piti ohjia kahden kierroksen jälkeen avauskaarellaan 82,74, mutta hän jätti kaksi seuraavaa heittoaan tekemättä reiteen iskeneen kivun vuoksi. Räty siirtyi kärkeen kolmannella kierroksella (83,26), mutta neljännellä Železný heitti ohi molempien suomalaisten (83,46). Venyttelyllä ja jääpusseilla jalkaansa hoitanut Korjus palasi viidennellä kierroksella heittopaikalle, mutta yritys epäonnistui pahasti. Železný paransi viimeisellään tulokseen 84,12 ja puolittain juhli jo voittoa. Suomeen näytti tulevan hopeaa ja pronssia.

Vaan vielä oli Korjuksella yksi heitto jäljellä. Keihäs irtosi 196-senttisen miehen kädestä räväkästi ja kantoi tšekinkin kaarta pitemmälle. Kun valotaululle välähtivät numerot 84,28, Korjus juoksi kentän halki kättelemään korealaiset mittamiehet. Hänen kultamitalinsa jäi Suomen ainoaksi Soulin kisoissa, ja se on edelleenkin Suomen viimeisin olympiavoitto miesten keihäänheitossa. Olympiavuosi 1988 jäi Tapio Korjuksen ainoaksi ehjäksi kilpailukaudeksi: hän lopetti uransa jo vuoden kuluttua. Kuudentoista sentin erolla hopealle Soulissa jäänyt Jan Železný otti voiton kolmissa seuraavissa olympiakisoissa.