20. kesäkuuta 2017

2012: Myötätuulta vain purjeissa

Suomi saavutti kaksi mitalia Lontoon olympiakisojen purjehdusregatassa, joka järjestettiin Weymouthin edustalla Englannin etelärannikolla parinsadan kilometrin päässä pääkaupungista. Helsinkiläinen arkkitehtiopiskelija Tuuli Petäjä otti yllättäen hopeaa naisten RS:X-purjelautaluokassa noustuaan viimeisissä lähdöissä ohi pahimpien kilpailijoidensa. Odotetumpi mitali tuli naisten match racing -kilpailussa, jossa Suomen venettä ohjasi Silja Lehtinen gasteinaan Silja Kanerva ja Mikaela Wulff. Aiemmin kesällä MM-kullan voittanut kolmikko hävisi välierän täpärästi Australialle mutta päihitti Venäjän kilpailussa pronssista voitoin 3–1.

Purjehtijoiden hyvää menestystä korosti suomalaisurheilijoiden tuskailu muissa lajeissa. Olympiakaupunki Lontoossa mitaleille ylsi vain Antti Ruuskanen, joka heitti viimeisenä kisapäivänä pronssia keihäsfinaalissa Tero Pitkämäen sijoittuessa viidenneksi. Suomen kokonaissaldo jäi näin kolmeen mitaliin, mikä oli vähiten koko kesäolympiahistoriassa. Tuuli Petäjä sai hopeamitalinsa ansiosta Vuoden urheilija -palkinnon 2012. Hopeamitali annettiin neljän vuoden päästä myös Ruuskaselle, kun Lontoon keihäsfinaalin ukrainalainen kakkosmies jäi jälkitestissä kiinni dopingista.


18. kesäkuuta 2017

1943: Maailman ensimmäinen urheilumuseo

”Suomen ja samalla maailman ensimmäinen urheilumuseo avattiin viime perjantai-iltana kutsuvieraille ja sunnuntaina suurelle yleisölle. [– –] Voimme oikeutetulla ylpeydellä sanoa, että tämä näyttelytiloiltaan vähäinen mutta varastoiltaan jo huomattavakin museo on alansa esikoinen, ei ainoastaan Euroopassa, vaan mikäli tiedetään, yleensäkin”, uutisoi Urheilu elokuussa 1943.

Keruutyö Urheilumuseota varten oli käynnistetty jo 20 vuotta aikaisemmin ja ensimmäinen näyttely oli avattu helsinkiläisen koulun luokkahuoneessa 1930-luvun alussa. Museo sai pysyvät tilat vuonna 1938 valmistuneen Olympiastadionin siipirakennuksesta. Muutto kuitenkin viivästyi, kun Helsingille myönnettiin vuoden 1940 olympiakisat ja museon tilat otettiin kisojen järjestelytoimikunnan käyttöön.


Urheilumuseo muutti stadionille lokakuussa 1940, jolloin museonhoitaja Toivo Okkola alkoi valmistella näyttelyä. Työ eteni hitaasti, koska materiaaleista oli pulaa ja välillä oli korjattava pommitusten aiheuttamia vaurioita. Avajaiset järjestettiin viimein 6.8.1943. Tilaisuuden juhlavuudesta ei tingitty, vaikka sota oli edelleen käynnissä. Kansanhuoltolautakunta myönsi tarjottavaksi sokeria ja kahvinkorviketta. Avajaisista kuvatussa filmissä eturivissä seisoo Paavo Nurmi.


14. kesäkuuta 2017

1947: Suomen suurin olympiavoitto

Helsinki oli valmistautunut isännöimään urheilevan maailman nuorisoa vuoden 1940 olympiakisoissa. Toinen maailmansota peruutti kuitenkin nämä kisat ja seuraavatkin. Sodan savu oli hädin tuskin hälvennyt, kun Suomessa tartuttiin uudelleen toimeen: vuoden 1948 olympiakisat oli myönnetty Lontoolle, joten katseet siirrettiin vuoteen 1952. Asialla oli jo kiire, sillä Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK) päätti kisaisännästä Tukholman-kokouksessaan 21.6.1947.   

Suomen urheilukenttien tiimoilla käytiin sodanjälkeisinä vuosina kiivasta kamppailua porvarillisen SVUL:n ja Työväen Urheiluliiton TUL:n välillä. Olympiaisännyyden tueksi rivit kuitenkin suoristettiin: hakemuksen taakse ryhmittyivät Suomen valtio, Helsingin kaupunki, urheiluliitot laidasta laitaan ja kansan yleinen mielipide. Hanketta veti yksinvaltaiseen tapaan Erik von Frenckell, joka johti niin Stadion-säätiötä ja Suomen Palloliittoa kuin virkansa puolesta Helsingin kaupungin raha-asioitakin. 

Vuoden 1952 olympiakisoista kilpaili Helsingin lisäksi Amsterdam ja peräti viisi eri Yhdysvaltain kaupunkia. Arvokasta taustatukea tuli KOK:n kokouksen ruotsalaisisänniltä, jotka olivat luopuneet Tukholman kisahankkeestaan Helsingin hyväksi. Von Frenckell marssitti suomalaiset urheilujohtajat KOK:n yläluokkaisten herrojen eteen juhlavasti shaketeissa erotuksena rahvaanomaisesti esiintyneisiin amerikkalaisiin. Helsingin puolesta puhuivat myös järkisyyt. Euroopassa vallitsi 1947 pula-aika, eikä kaukomatkailu houkutellut KOK:n eurooppalaista enemmistöä. KOK halusi myös houkutella Neuvostoliiton mukaan olympialiikkeeseen, ja tämä onnistuisi paremmin, mikäli kisat pidettäisiin sen naapurimaassa kuin ”vihollisen” maaperällä USA:ssa. Viimeisen sinetin Helsingin voitolle löi amerikkalaiskaupunkien keskinäinen kinastelu. Helsinki sai toisella kierroksella 15 ääntä, Minneapolis 5, Los Angeles 5 ja Amsterdam 3. 



7. kesäkuuta 2017

1949: ”Perkele, alkakaa painua!”

Nelikymmenpäinen miesjoukko odotti jännittyneenä pimenevässä kesäyössä Helsingin maalaiskunnan Ruskeasannalla vuonna 1949. Vuorokauden vaihtuessa he säntäisivät maastoon viemään ensimmäistä kertaa suunnistuksen Jukolan viestiä. Kaatosade vesitti lähdön, kun kilpailua varten teetetty ilotulitusraketti ei ottanut syttyäkseen. Järjestelyitä johtanut Erkki Pekkanen tuskastui ja lähetti miehet matkaan terävällä komennollaan: ”Perkele, alkakaa painua!” Näin alkoi Jukolan viestin tarina.

Jukolan viesti otti kansallismielisiä vaikutteita erityisesti Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä. Selvin niistä oli tietysti seitsenhenkiset joukkueet. Myös naiset pääsivät kilpailemaan Venlojen juoksun merkeissä vuodesta 1951 alkaen. Henkilökohtainen kilpailu muuttui Venlojen viestiksi 1970-luvun lopulla.

Vuosikymmenten saatossa kilpailu on laajentunut jopa Suomen suurimmaksi urheilutapahtumaksi, mutta se on säilyttänyt perinteensä. Ja ehkä juuri siksi se on kasvanutkin. Vettyneestä ensiyrityksestä huolimatta ovat viestien lähdöt myöhemmin onnistuneet. Niistä ovat jo pitkään vastanneet Puolustusvoimien eri osastot tykkien ja aseiden laukauksilla.

Kuva: Antti Nousiainen



3. kesäkuuta 2017

1968: ”Kulta-Kalle” Méxicon kisojen pelastaja

Onneksi rauta oli kevyttä. Muutoin Suomen kultamitalien ketju olympiakisoissa olisi katkennut. Kaarlo ”Kulta-Kalle” Kangasniemi toi painonnoston voitollaan Suomen ainoan kullan Méxicon vuoden 1968 olympiakisoista. Mitali oli Suomen painonnoston ensimmäinen olympialavoilla.

Ensin Kangasniemi punnersi 172,5 kiloa. Uusi olympiaennätys toi selvän johdon. Tempauksessa hän nosti suorille käsille uudet maailmanennätys painot 158 kiloa, ja eroa seuraavaan oli jo 20 kiloa. Tässä välissä Kalle joi kupin mustaa kahvia. Jalat tuntuivat veteliltä, mutta silti hän nosti työnnössä 187,5 kiloa, mikä riitti voittoon kymmenen kilon erolla seuraavaan.

Hyvien tuloksien takana oli ankara harjoittelu. Kovia punttitreenejä pidettiin viitenä päivänä viikossa ja yhtenä paineltiin juoksulenkki. Ainoana huolena olivat kalliit ruokalaskut. Porilaiset kuitenkin huolehtivat mitaliehdokkaastaan toimittamalla Kangasniemen kotiin ruokaa.

”Olihan se kultamitali otettava, kun kerran niin käskettiin.” Näin tuumi porilainen, Pormestarinluodon kansalaiskoulun talonmies. Kerrankin Porilaisten marssia soitettiin osuvasti porilaiselle olympiavoittajalle.



30. toukokuuta 2017

1938: Meidän stadion

Vuonna 2018 Olympiastadionimme täyttää kunnioitettavat 80 vuotta.  Omasta stadionista ja olympiakisaisännyydestä oli haaveiltu jo 1910-luvulta lähtien. Stadionin rakentaminen aloitettiin 1934 ja reilut neljä vuotta myöhemmin, 12.6.1938, vietettiin arkkitehtien Yrjö Lindegrenin ja Toivo Jäntin suunnitteleman urheilupyhätön vihkiäisiä.

"Kansalaiset! Suomella on nyt merkkipäivä, kun pääkaupunkiimme rakennettu stadion avaa porttinsa suurien isänmaallisten juhlien ja jalon kilvoittelun tyyssijaksi". Näillä juhlallisilla sanoilla tasavallan presidentti Kyösti Kallio vihki Stadionin käyttöön. Tapahtumaa oli juhlistamassa arvokas kutsuvierasyleisö, mutta myös ns. tavallinen väki oli tervetullut; tilaisuuteen sai ostaa lippuja vihkiäisjuhlakansliasta ja Stockmannilta. Kaikkein halvimmat liput olivat Työväenkirjakaupassa sekä Hannes Kolehmaisen urheiluliikkeessä.

Vihkiäisten ohjelma oli perinteinen kuten arvata saattaa. Paljon puheita, urheilua, torvisoittoa sekä tietenkin Maamme-laulu ja Sotilaspoika-marssi. Kunniavieraat saivat arvonsa mukaisen tarjoilun, jossa kakkujen, kahvin ja eksoottisten hedelmien lisäksi oli tarjolla myös savukkeita ja sikareita.


28. toukokuuta 2017

1964: Susijengin kantaisät

Suomen miesten koripallojoukkue teki urheiluhistoriaa vuonna 1964. Se on ainoa suomalainen palloilujoukkue, joka on selviytynyt karsintojen kautta olympialaisiin.

Euroopan lohkon karsinnat järjestettiin Genevessä kesällä 1964. Mukana oli 14 maata ja tarjolla vain kaksi olympiapaikkaa. Suomen joukkue oli iskussa. Se voitti alkusarjansa ylivoimaisesti ja varmisti jatkopeleissä helponoloisesti pääsynsä lokakuussa Tokiossa järjestettäviin kisoihin. Kari Liimo oli karsintaturnauksen korikuningas.

Suomen maajoukkueesta oli hitsautunut valmentaja Kalevi Tuomisen johdolla tiivis, iskukykyinen joukko. ”Olimme kuin veljet”, muisteli aloitusviisikossa pelannut Jorma Pilkevaara. Tokiossa Suomi taisteli rohkeasti ja sijoittui lopulta 16 osanottajamaan joukossa yhdenneksitoista. 

Vuoden 1964 kisat olivat toinen ja toistaiseksi viimeinen kerta, kun suomalaiset koripalloilijat ovat pelanneet olympiakentillä. Helsingin 1952 kisojen koripalloturnaukseen isäntämaa oli päässyt automaattisesti mukaan.

Tokiossa pelanneen joukkueen runko pysyi kasassa olympialaisten jälkeen. Vuonna 1967 se teki jälleen historiaa: kuudes sija EM-kotikisoissa on edelleen Suomen koripallomaajoukkueen paras saavutus.

Vuoden 1964 aloitusviisikko vasemmalta: Pertti Laanti, Timo Lampen, Kari Liimo, Jorma Pilkevaara ja Martti Liimo.