2. toukokuuta 2017

1933: Korkeushyppääjä ja kiekonheittäjä

19-vuotias Kalevi Kotkas keräsi katseet suomalaisilla urheiluareenoilla kesällä 1933. 194-senttinen ja liki satakiloinen nuorukainen oli jo edellisenä vuonna edustanut Suomea Los Angelesin olympiakisojen kiekonheitossa saavuttaen kunniakkaan pistesijan. Nyt olivat vuorossa ennätykset.  Vuonna 1933 Kotkas heitti kaksi Suomen ennätystä ja voitti kiekossa uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden.

Virolaissyntyisen Kotkaksen menestys ei jäänyt kiekkokehään. Kiekonheittäjien tavanomaisessa sivulajissa kuulantyönnössä hän ylsi aina SM-hopeaan saakka, mutta paras menestys tuli tyystin erilaisessa lajissa – korkeushypyssä. Kalevan kisoissa 1933 hän jäi korkeudessa vielä hopealle voittajan kanssa samalla tuloksella (190 cm) mutta liiteli jo seuraavana vuonna omissa korkeuksissaan. Kotkas ylitti maaliskuussa 1934 ensimmäisenä eurooppalaisen korkeushyppääjänä kahden metrin rajan. Kiekonheitossa puolestaan rikkoutui 50 metrin raja ensimmäisenä suomalaisena kesällä 1937.

Kalevi Kotkaksen kesällä 1933 alkanut valtakausi tuotti seuraavien viiden vuoden aikana Suomen mestaruudet sekä kiekonheitossa että korkeushypyssä. Arvokisoista heltisi korkeuden EM-kulta 1934 ja hopea 1938.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti