30. toukokuuta 2017

1938: Meidän stadion

Vuonna 2018 Olympiastadionimme täyttää kunnioitettavat 80 vuotta.  Omasta stadionista ja olympiakisaisännyydestä oli haaveiltu jo 1910-luvulta lähtien. Stadionin rakentaminen aloitettiin 1934 ja reilut neljä vuotta myöhemmin, 12.6.1938, vietettiin arkkitehtien Yrjö Lindegrenin ja Toivo Jäntin suunnitteleman urheilupyhätön vihkiäisiä.

"Kansalaiset! Suomella on nyt merkkipäivä, kun pääkaupunkiimme rakennettu stadion avaa porttinsa suurien isänmaallisten juhlien ja jalon kilvoittelun tyyssijaksi". Näillä juhlallisilla sanoilla tasavallan presidentti Kyösti Kallio vihki Stadionin käyttöön. Tapahtumaa oli juhlistamassa arvokas kutsuvierasyleisö, mutta myös ns. tavallinen väki oli tervetullut; tilaisuuteen sai ostaa lippuja vihkiäisjuhlakansliasta ja Stockmannilta. Kaikkein halvimmat liput olivat Työväenkirjakaupassa sekä Hannes Kolehmaisen urheiluliikkeessä.

Vihkiäisten ohjelma oli perinteinen kuten arvata saattaa. Paljon puheita, urheilua, torvisoittoa sekä tietenkin Maamme-laulu ja Sotilaspoika-marssi. Kunniavieraat saivat arvonsa mukaisen tarjoilun, jossa kakkujen, kahvin ja eksoottisten hedelmien lisäksi oli tarjolla myös savukkeita ja sikareita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti