30. kesäkuuta 2017

2009: Paidalla on monta nimeä

Suomalainen maantiepyöräilijä Jussi Veikkanen voitti 5.7.2009 Ranskan ympäriajon toisella etapilla kolme neljästä mäkikiristä. Hän nousi samalla mäkikirikilpailun johtoon ja sai Maillot à pois rouges -paidan haltuunsa. Tätä paitaa, jossa on isoja punaisia pilkkuja, kutsutaan myös Vuorten kuninkaan paidaksi, pilkkupaidaksi ja pallopaidaksi. Ensimmäistä kertaa Ranskan ympäriajossa mukana ollut Veikkanen oli kokonaiskilpailussa 108:s.

Jussi Veikkanen aloitti kilpapyöräilyuransa Mälarenergi-tallin ajajana ja siirtyi 2005 ammattilaiseksi ranskalaiseen La Française des Jeux -talliin. Vuonna 2011 hän siirtyi Omega Pharma-Lotto -tallin riveihin, mutta palasi entiseen talliinsa seuraavana vuonna. Talli tunnetaan nykyään nimellä FDJ. Lopetettuaan aktiiviuransa 2015 Veikkanen siirtyi työskentelemään tallinsa organisaatiossa.

Ranskan ympäriajo (Le Tour de France) on tunnetuin vuosittain järjestettävistä pyöräilykilpailuista. Se ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1903. Suomalaisista pyöräilijöistä siihen ovat osallistuneet, Veikkasen lisäksi, Joona Laukka (1997–1998) ja Kjell Carlström (2005–2007). Jussi Veikkanen lahjoitti pilkkupaidan Urheilumuseoon marraskuussa 2009.





28. kesäkuuta 2017

1962: Tanko tanssilavalla

Täysi-ikäisyyden raja oli 1960-luvun alun Suomessa 21 vuotta. Tamperelainen painonnostaja Jaakko Kailajärvi juhlisti virallisen aikuisuuden saavuttamista harvinaisen näyttävästi. Hänestä tuli syntymäpäivänään 1.7.1962 maailmanennätysmies tempaustuloksella 143,5 kg.

Suomalainen painonnosto eli 1960-luvulla nousukautta, joka huipentui Kaarlo Kangasniemen olympiavoittoon 1968 ja maailmanmestaruuteen vuotta myöhemmin. ME-lukemia suomalaiset parantelivat vuosina 1962–1974 kaikkiaan 31 kertaa, ensimmäisenä Jaakko Kailajärvi Eräjärvellä.

Kauniissa järvimaisemassa sijaitseva Eräjärven Rönnin tanssilava ei päätynyt maailmanennätyksen syntysijaksi sattumalta. Rönnin lavalla oli kolisteltu isoja painoja jo toistakymmentä vuotta. Sotien jälkeisen niukan ruuan aikana painonnostajat saivat kovaan kulutukseensa ratkaisun Hämeen maaseudulta. Riuskat punttimiehet tekivät ruokapalkalla heinätöitä, harjoittelivat iltaisin ja järjestivät kilpailuja. Kisapaikka vaihtui manttaalikunnan talon ”Erälinnan” tulipalon jälkeen vuonna 1950 tanssilavalle, jossa tehtiin heinäkuun alussa 1962 suomalaisen painonnoston historiaa.



25. kesäkuuta 2017

1969: Jättiläinen kaatuu

”On vaikeampaa hävitä Suomelle kuin voittaa maailmanmestaruus.” Espanjalaisen Marcan urheilutoimittajat saivat kesäkuun lopussa 1969 kirjoitettavakseen otteluraportin, jota eivät koskaan olisi uskoneet kirjoittavansa. Suomi oli juuri järisyttänyt jalkapallomaailmaa ottamalla Helsingin Olympiastadionilla pelatussa MM-karsintaottelussa 2–0-voiton Espanjasta.

Asetelmat eivät lupailleet Suomelle suuria. Suomi oli hävinnyt kaikki neljä edellistä MM-karsintaotteluaan Belgiaa ja Jugoslaviaa vastaan, ja Pohjoismaiden mestaruusturnauksessa esitykset olivat olleet yhtä vaisuja. HIFK:n Tommy Lindholm teki kuitenkin Suomen avausmaalin jo 7. minuutin jälkeen, ja KTP:n Arto Tolsa lisäsi pian johtoa. Nimekkäät vieraat eivät tästä enää toipuneet. Voitto on edelleen Suomen ainoa karsintavoitto jalkapallon suurmaasta.

Espanjalle tappio merkitsi karsiutumista Meksikon MM-kisoista 1970 ja valmentaja Miguel Muñozin lähtöpasseja. Uusi valmentaja, entinen huippupelaaja Ladislao Kubala, sai heti mahdollisuuden revanssiin, sillä Suomi ja Espanja kohtasivat toistamiseen karsintojen päätöspelissä lokakuussa. Sillä kertaa Espanja voitti tylyin 6–0-lukemin.



20. kesäkuuta 2017

2012: Myötätuulta vain purjeissa

Suomi saavutti kaksi mitalia Lontoon olympiakisojen purjehdusregatassa, joka järjestettiin Weymouthin edustalla Englannin etelärannikolla parinsadan kilometrin päässä pääkaupungista. Helsinkiläinen arkkitehtiopiskelija Tuuli Petäjä otti yllättäen hopeaa naisten RS:X-purjelautaluokassa noustuaan viimeisissä lähdöissä ohi pahimpien kilpailijoidensa. Odotetumpi mitali tuli naisten match racing -kilpailussa, jossa Suomen venettä ohjasi Silja Lehtinen gasteinaan Silja Kanerva ja Mikaela Wulff. Aiemmin kesällä MM-kullan voittanut kolmikko hävisi välierän täpärästi Australialle mutta päihitti Venäjän kilpailussa pronssista voitoin 3–1.

Purjehtijoiden hyvää menestystä korosti suomalaisurheilijoiden tuskailu muissa lajeissa. Olympiakaupunki Lontoossa mitaleille ylsi vain Antti Ruuskanen, joka heitti viimeisenä kisapäivänä pronssia keihäsfinaalissa Tero Pitkämäen sijoittuessa viidenneksi. Suomen kokonaissaldo jäi näin kolmeen mitaliin, mikä oli vähiten koko kesäolympiahistoriassa. Tuuli Petäjä sai hopeamitalinsa ansiosta Vuoden urheilija -palkinnon 2012. Hopeamitali annettiin neljän vuoden päästä myös Ruuskaselle, kun Lontoon keihäsfinaalin ukrainalainen kakkosmies jäi jälkitestissä kiinni dopingista.


18. kesäkuuta 2017

1943: Maailman ensimmäinen urheilumuseo

”Suomen ja samalla maailman ensimmäinen urheilumuseo avattiin viime perjantai-iltana kutsuvieraille ja sunnuntaina suurelle yleisölle. [– –] Voimme oikeutetulla ylpeydellä sanoa, että tämä näyttelytiloiltaan vähäinen mutta varastoiltaan jo huomattavakin museo on alansa esikoinen, ei ainoastaan Euroopassa, vaan mikäli tiedetään, yleensäkin”, uutisoi Urheilu elokuussa 1943.

Keruutyö Urheilumuseota varten oli käynnistetty jo 20 vuotta aikaisemmin ja ensimmäinen näyttely oli avattu helsinkiläisen koulun luokkahuoneessa 1930-luvun alussa. Museo sai pysyvät tilat vuonna 1938 valmistuneen Olympiastadionin siipirakennuksesta. Muutto kuitenkin viivästyi, kun Helsingille myönnettiin vuoden 1940 olympiakisat ja museon tilat otettiin kisojen järjestelytoimikunnan käyttöön.


Urheilumuseo muutti stadionille lokakuussa 1940, jolloin museonhoitaja Toivo Okkola alkoi valmistella näyttelyä. Työ eteni hitaasti, koska materiaaleista oli pulaa ja välillä oli korjattava pommitusten aiheuttamia vaurioita. Avajaiset järjestettiin viimein 6.8.1943. Tilaisuuden juhlavuudesta ei tingitty, vaikka sota oli edelleen käynnissä. Kansanhuoltolautakunta myönsi tarjottavaksi sokeria ja kahvinkorviketta. Avajaisista kuvatussa filmissä eturivissä seisoo Paavo Nurmi.


14. kesäkuuta 2017

1947: Suomen suurin olympiavoitto

Helsinki oli valmistautunut isännöimään urheilevan maailman nuorisoa vuoden 1940 olympiakisoissa. Toinen maailmansota peruutti kuitenkin nämä kisat ja seuraavatkin. Sodan savu oli hädin tuskin hälvennyt, kun Suomessa tartuttiin uudelleen toimeen: vuoden 1948 olympiakisat oli myönnetty Lontoolle, joten katseet siirrettiin vuoteen 1952. Asialla oli jo kiire, sillä Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK) päätti kisaisännästä Tukholman-kokouksessaan 21.6.1947.   

Suomen urheilukenttien tiimoilla käytiin sodanjälkeisinä vuosina kiivasta kamppailua porvarillisen SVUL:n ja Työväen Urheiluliiton TUL:n välillä. Olympiaisännyyden tueksi rivit kuitenkin suoristettiin: hakemuksen taakse ryhmittyivät Suomen valtio, Helsingin kaupunki, urheiluliitot laidasta laitaan ja kansan yleinen mielipide. Hanketta veti yksinvaltaiseen tapaan Erik von Frenckell, joka johti niin Stadion-säätiötä ja Suomen Palloliittoa kuin virkansa puolesta Helsingin kaupungin raha-asioitakin. 

Vuoden 1952 olympiakisoista kilpaili Helsingin lisäksi Amsterdam ja peräti viisi eri Yhdysvaltain kaupunkia. Arvokasta taustatukea tuli KOK:n kokouksen ruotsalaisisänniltä, jotka olivat luopuneet Tukholman kisahankkeestaan Helsingin hyväksi. Von Frenckell marssitti suomalaiset urheilujohtajat KOK:n yläluokkaisten herrojen eteen juhlavasti shaketeissa erotuksena rahvaanomaisesti esiintyneisiin amerikkalaisiin. Helsingin puolesta puhuivat myös järkisyyt. Euroopassa vallitsi 1947 pula-aika, eikä kaukomatkailu houkutellut KOK:n eurooppalaista enemmistöä. KOK halusi myös houkutella Neuvostoliiton mukaan olympialiikkeeseen, ja tämä onnistuisi paremmin, mikäli kisat pidettäisiin sen naapurimaassa kuin ”vihollisen” maaperällä USA:ssa. Viimeisen sinetin Helsingin voitolle löi amerikkalaiskaupunkien keskinäinen kinastelu. Helsinki sai toisella kierroksella 15 ääntä, Minneapolis 5, Los Angeles 5 ja Amsterdam 3. 



7. kesäkuuta 2017

1949: ”Perkele, alkakaa painua!”

Nelikymmenpäinen miesjoukko odotti jännittyneenä pimenevässä kesäyössä Helsingin maalaiskunnan Ruskeasannalla vuonna 1949. Vuorokauden vaihtuessa he säntäisivät maastoon viemään ensimmäistä kertaa suunnistuksen Jukolan viestiä. Kaatosade vesitti lähdön, kun kilpailua varten teetetty ilotulitusraketti ei ottanut syttyäkseen. Järjestelyitä johtanut Erkki Pekkanen tuskastui ja lähetti miehet matkaan terävällä komennollaan: ”Perkele, alkakaa painua!” Näin alkoi Jukolan viestin tarina.

Jukolan viesti otti kansallismielisiä vaikutteita erityisesti Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä. Selvin niistä oli tietysti seitsenhenkiset joukkueet. Myös naiset pääsivät kilpailemaan Venlojen juoksun merkeissä vuodesta 1951 alkaen. Henkilökohtainen kilpailu muuttui Venlojen viestiksi 1970-luvun lopulla.

Vuosikymmenten saatossa kilpailu on laajentunut jopa Suomen suurimmaksi urheilutapahtumaksi, mutta se on säilyttänyt perinteensä. Ja ehkä juuri siksi se on kasvanutkin. Vettyneestä ensiyrityksestä huolimatta ovat viestien lähdöt myöhemmin onnistuneet. Niistä ovat jo pitkään vastanneet Puolustusvoimien eri osastot tykkien ja aseiden laukauksilla.

Kuva: Antti Nousiainen



3. kesäkuuta 2017

1968: ”Kulta-Kalle” Méxicon kisojen pelastaja

Onneksi rauta oli kevyttä. Muutoin Suomen kultamitalien ketju olympiakisoissa olisi katkennut. Kaarlo ”Kulta-Kalle” Kangasniemi toi painonnoston voitollaan Suomen ainoan kullan Méxicon vuoden 1968 olympiakisoista. Mitali oli Suomen painonnoston ensimmäinen olympialavoilla.

Ensin Kangasniemi punnersi 172,5 kiloa. Uusi olympiaennätys toi selvän johdon. Tempauksessa hän nosti suorille käsille uudet maailmanennätys painot 158 kiloa, ja eroa seuraavaan oli jo 20 kiloa. Tässä välissä Kalle joi kupin mustaa kahvia. Jalat tuntuivat veteliltä, mutta silti hän nosti työnnössä 187,5 kiloa, mikä riitti voittoon kymmenen kilon erolla seuraavaan.

Hyvien tuloksien takana oli ankara harjoittelu. Kovia punttitreenejä pidettiin viitenä päivänä viikossa ja yhtenä paineltiin juoksulenkki. Ainoana huolena olivat kalliit ruokalaskut. Porilaiset kuitenkin huolehtivat mitaliehdokkaastaan toimittamalla Kangasniemen kotiin ruokaa.

”Olihan se kultamitali otettava, kun kerran niin käskettiin.” Näin tuumi porilainen, Pormestarinluodon kansalaiskoulun talonmies. Kerrankin Porilaisten marssia soitettiin osuvasti porilaiselle olympiavoittajalle.