1990: Matador – kaikkien aikojen paras kouluratsu

Ratsastusmaailman katseet kääntyivät heinäkuussa 1990 kouluratsastuksen MM-kisoihin Tukholman olympiastadionille. Mukana olivat myös Suomen Kyra Kyrklund ja Matador. Ratsukon tie MM-kisakentille oli kuitenkin ollut pitkä ja kivinen.

Vuotta aiemmin Matador oli palannut siitosorin töistään Helsingin Ruskeasuolle valmistautumaan tulevaan kilpailukauteen. Yllättäen se sairastui ähkyyn. Tilanne paheni nopeasti ja ori kuljetettiin poliisisaattueessa leikattavaksi. Alkoi pitkä toipuminen. Suuri yleisö uskoi Matadorin uran kouluhevosena olevan ohi, ja aluksi sitä epäili Kyrakin. Hevonen parani kuitenkin hiljalleen ja valmentautuminen alkoi uudelleen vain muutamaa kuukautta ennen MM-kisoja.

Tukholmassa Kyra ja ”Matti” selvittivät Grand Prix -karsintaluokan erinomaisesti. Loppukilpailussa kahta päivää myöhemmin kaksikko onnistui jälleen, ja Kyra löi oman ennätyksensä yltäen hopeasijaan. Matador oli tehnyt näyttävän paluun kisaradoille ja Suomi voittanut ensimmäisen MM-mitalin ratsastuksessa.

Vuonna 2015 Matador valittiin Global Dressage Forumin järjestämässä kansainvälisessä yleisöäänestyksessä kaikkien aikojen parhaaksi kouluhevoseksi.

1930: Mongolien päivä

Matti Järvinen nousi kohinalla keihäänheiton huipulle kesällä 1930. Kuuluisan urheilijaperheen nuorimmainen rikkoi Tukholman Olympiastadionilla 28. heinäkuuta Ruotsin Erik Lundqvistin nimissä olleen ME:n tuloksella 72,38. Miltei ennätystä suuremman kohun Suomessa nosti seuraavan päivän otsikko Ruotsin johtavassa urheilulehdessä Idrottsbladetissa: ”Mongolien päivä Stadionilla”. Alaotsikossa kerrottiin, että ”vinosilmäinen” Matti Järvinen oli riistänyt Ruotsilta maailmanennätyksen.

Värikkäästä kynänkäytöstään tunnettu Idrottsbladetin päätoimittaja Torsten Tegnér sai idean otsikkoonsa siitä, että kilpailuissa oli esiintynyt myös Japanin yleisurheilujoukkue. Suomessa pahastuttiin kuitenkin suuresti: maamme urheilijoiden loistavaa menestystä oli käytetty juuri todisteena siitä, että suomalaiset kuuluivat ”arvokkaimpaan” pohjoismaiseen rotuun huolimatta oudosta itäisestä kielestään. Kohu kiristi osaltaan Suomen ja Ruotsin yleisurheilusuhteita, jotka Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Urho Kekkonen laittoikin seuraavana vuonna poikki.

Järvinen ei lopulta edes saanut Tukholmasta maailmanennätystä, sillä ruotsalaiset eivät ilmoittaneet hänen tulostaan IAAF:lle ratifioitavaksi. Väliäkös tuolla: hän heitti jo samana syksynä uuden ME-tuloksen 72,93 ja hallitsi keihäsmaailmaa lähes koko seuraavan vuosikymmenen.

1996: Suomen pelastaja

Atlantan olympiakisat vuonna 1996 olivat suomalaisille pettymys, vaikka tuomisina oli neljä mitalia. Yksi suoritus kuitenkin hiljensi kriitikot. Tämä oli keihäänheittäjä Heli Rantasen olympiakulta.

Rantanen lähti keihään finaalin itseluottamusta uhkuen. Kulunut kilpailukausi oli sujunut hyvin ja harjoituksissa kaaret olivat saavuttaneet mittoja, joita hänelle ei aina edes paljastettu. Rantasen valmentaja Leo Pusa oli rakentanut vuodessa hermoilevasta, mutta lahjakkaasta heittäjästä kovan urheilijan.

Olympiafinaalissa Rantanen oli ensimmäinen heittäjä. Keihäs lähti matkaan hyvässä kaaressa ja lensi pitkälle. Tulostaululle ilmestyivät lukemat 67,94. Heitto oli metrin pidempi kuin Rantasen ennätys. Hän kommentoi kiskaisuaan kisan jälkeen sanoilla: ”Tiesin, että nyt lähtee.” Avaus oli tyly muille kilpailijoille, eikä kukaan enää pystynyt parempaan.

Ei Rantasenkaan kilpailu helppo ollut. Vaikka voittotulos syntyi ensimmäisellä, oli odotettava viimeinenkin heitto, että kulta oli varma. Rantanen kertoo kilpailun lopussa purreensa pyyhettä pitääkseen jännityksen kurissa.

1932: Paavo Nurmi pois olympiamaratonilta

Kansainvälinen Yleisurheiluliitto (IAAF) otti huhtikuussa 1932 Paavo Nurmelta väliaikaisesti kilpailuoikeuden rahapalkintojen vuoksi. Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Urho Kekkonen ja IAAF:n ruotsalainen johtaja J. S. Edström tapasivat, mutta riita Nurmesta vain entisestään kärjistyi. Kekkonen toivoi, että IAAF muuttaisi päätöstään olympiakisojen aikana pidettävässä kongressissa.

Urheiluliiton ja Suomen Olympiakomitean vastineessa IAAF:lle vakuutettiin Nurmen amatööriyttä. Nurmi valittiin Suomen olympiajoukkueeseen. Hän matkusti Los Angelesiin osallistuakseen maratonille. Kekkonen ja Lauri Pihkala uhkailivat Suomen vetäytyvän kisoista tai ainakin jättäytyvän pois avajaisista ellei Nurmi saisi kilpailla.

IAAF:n kongressi säilytti Nurmen kilpailukiellon. Suomessa oleva Olympiakomitean puheenjohtaja Ernst Krogius lähetti päivää ennen avajaisia olympiajoukkueen johtajalle K. E. Levälahdelle sähkeen, jossa hän vaati Suomen joukkueen käyttäytyvän normaalisti ja säilyttävän urheiluhengen ilman minkäänlaisia protesteja. Krogiusta toteltiin, mutta Suomi–Ruotsi-yleisurheilumaaotteluihin tuli kahdeksan vuoden tauko.

2003: Vesien valtiatar

Viimeistään vuoden 2003 aikana 18-vuotiaasta Hanna-Maria Seppälästä oli tullut Suomen kiinnostavin uimari. Äitinsä Mirjami Seppälän valmennuksessa hän rikkoi vapaauinnin Suomen ennätykset niin 50, 100 kuin 200 metrilläkin.

Ei ihme, että odotukset Barcelonan MM-kisoista vuonna 2003 olivat kovat. Historia vain puhui omaa kylmää kieltään: yksikään suomalaisnainen ei ollut vielä selviytynyt MM-uintien loppukilpailuun. Aikakaudelle tuli kuitenkin loppu, kun Seppälä ui itsensä 100 metrin finaaliin SE-ajalla. Tämän jälkeen uskallettiin jo puhua mitalistakin, vaikka Seppälät itse pysyivät tavoitteineen tiukasti 8. sijassa.

100 metrin vapaauinnin MM-finaali uitiin Barcelonassa 25.7.2003. Seppälä lähti radalta neljä. Väliaikapisteeseen tultaessa hän oli ottanut kärkipaikan, eivätkä pahimmat kilpakumppanitkaan, USA:n Jenny Thompson tai Jodie Henry, kyenneet ohittamaan suomalaista. Seppälä voitti maailmanmestaruuden ajalla 54.37, joka oli uusi suomenennätys.

Vaisummin pärjänneet miesuimarimme saivat tällä kertaa saapua rauhassa Helsinki-Vantaan lentokentälle median ja ihailijoiden pyöriessä hämmentyneen, mutta onnellisen maailmanmestarin ympärillä.

1976: Veneen mitalla voittoon

Pertti Karppinen voitti Montrealissa 25.7.1976 ensimmäisen yksikkösoudun kolmesta olympiakultamitalistaan. Loppukilpailussa 23-vuotiaan raisiolaisen ykköstavoitteena oli taktisesti onnistunut soutu. Sen pitäisi riittää pitkälle. Karppinen oli kerännyt tietoa jokaisesta vastustajastaan: tyypillinen vauhdinjako, soututyyli ja tekniikka sekä tulokset kaikista kilpailuista.

Kisan vahvin voittajasuosikki oli länsisaksalainen Peter-Michael Kolbe, joka karkasi muilta heti startin jälkeen. Karppinen ei tuhlannut voimiaan alkumatkan kovassa vastatuulessa, vaan eteni kuuden finalistin joukossa toiseksi viimeisenä. Matkan puolivälissä, kilometrin kohdalla, Karppinen oli jo kiristänyt tahtiaan ja alkoi tavoittaa Kolbea.

Viimeisillä sadoilla metreillä Karppinen otti hurjan loppukirin ja saapui maaliin voittajana, reilun veneen mitan Kolbea edellä. Karppisen ykköstilaa pidettiin suurena yllätyksenä, mutta seuraavat olympiavoitot Moskovassa 1980 ja Los Angelesissa 1984 olivatkin sitten jo odotettuja.

1939: ”Joka ainoa mies ylitti itsensä”

Kun Italian jalkapallomaajoukkue saapui Suomeen heinäkuussa 1939, se oli edellisenä viitenä vuotena voittanut kahdet MM-kisat ja yhdet olympialaiset. Ystävyysottelussa Suomea vastaan Helsingin Stadionilla pelasi kahdeksan edellisen kesän MM-finaalissa juhlinutta pelaajaa – mukaan lukien suurimmat tähdet, kapteeni Giuseppe Meazza ja maalitykki Silvio Piola. Valmentaja Vittorio Pozzolle Suomi oli entuudestaan tuttu: Pozzon arvokisadebyytti Tukholman olympialaisissa 1912 oli päättynyt tappioon juuri Suomelle.

Vuoden 1940 kotiolympialaisiin valmistautuva Suomi oli kesäkuussa hävinnyt selvin numeroin Ruotsille ja Tanskalle. Odotuksien vastaisesti Italia ei kuitenkaan päässyt helpolla. Suomalaiset syöttelivät itsevarmasti ja syöksyivät kaksinkamppailuihin anteeksi pyytelemättä. Vain puoli vuotta myöhemmin talvisodassa kaatunut Pentti Eronen pelasi hyökkäyksessä elämänsä ottelun, ja Thure Sarnola vartioi maaliaan ”kuin hurmahenki”.

Italian pelasti nöyryytykseltä tähtihyökkääjä Piolan hattutemppu. Suomalaisista maalin kirjauttivat Aatos Lehtonen ja Kurt Weckström. Vieraiden 3–2-voittoon päättynyt ottelu nostettiin heti lehdistössä yhdeksi suomalaisen jalkapallon suurimmista hetkistä.

1960: Lyömättä jääneet olympiaiskut

Nyrkkeilyn vuoden 1959 Euroopan mestari Olli Mäki ei päässyt näyttämään iskuvoimaansa seuraavan vuoden Rooman olympiakisoissa. Presidentti Urho Kekkonen vetosi, että Suomen parhaat urheilijat pääsisivät kisoihin, mutta Kekkonenkaan ei kyennyt paikkaamaan Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton ja Työväen Urheiluliiton keskinäistä epäluottamusta.

Mäen ohella TUL:n huippu-urheilijoista jäivät kisojen ulkopuolelle painijat Taisto Kangasniemi, Mauno Ukkola ja Paavo Laukkanen, voimistelijat Kalevi Suoniemi, Martti Mansikka ja Hannu Rantakari, keihäänheittäjä Olavi Kauhanen ja painonnostaja Reino Suominen.

Kekkosen välitysesityksen jälkeen Olympiakomitea tarjosi kisapaikkaa kahdelle voimistelijalle ja nyrkkeilijä Mäelle. TUL ei suostunut, koska ulkopuolelle olisi jäänyt suurin osa sen olympiakelpoisista urheilijoista.

Mäki olisi päässyt kisoihin loikkaamalla SVUL:n riveihin, mutta sitä hän ei tehnyt. Mäki siirtyi syksyllä 1960 ammattilaiseksi. Seuratoveri Väinö Järvenpää loikkasi ja pääsi kisoihin Mäen sarjaan.

1957: Epäilyttävä ennätys

Starttipistoolin laukaus pamahti Turun Urheilupuistossa heinäkuun 11. päivänä 1957 klo 19.08. Tarkalleen 3 minuuttia ja 40,2 sekuntia myöhemmin Suomi oli saanut kerralla kaksi uutta yleisurheilun maailmanennätysmiestä.

Tieto uudesta 1500 metrin juoksun ME-tuloksesta lähti oitis maailmalle Suomen Tietotoimiston kautta. Kaikkialla tietoa ei kuitenkaan julkaistu heti. Kansainvälisiltä uutistoimistoilta saapui STT:lle sähkeitä, joissa pyydettiin ennätysuutiseen korjausta: ”tuloksissa etunimet väärin - stop - kolmelle parhaalle merkitty olavi - stop - ilmoittakaa oikeat etunimet - stop”.

Alkuperäinen uutinen piti paikkansa, vaikka kieltämättä epäilyksille oli perustelunsa. Kilvan kolmen parhaan etunimi oli Olavi. Voittajaksi merkittiin Olavi Salsola, kakkoseksi Olavi Salonen ja molemmille ME-aika 3.40,2. Kolmanneksi juoksi Olavi Vuorisalo, 3.40,3.

Maailmanennätys yllätti yleisurheilun aallonpohjaan vaipuneen Suomen. Juhlahumu tosin päättyi yhtä nopeasti kuin oli alkanut. Vain vuorokauden Turun ennätysjuoksun jälkeen uutistoimistot sähköttivät jo uudesta, häikäisevän kovasta maailmanennätyksestä. Tšekkoslovakian Stanislaw Jungwirth oli juossut 1500 metriä aikaan 3.38,1.