27. joulukuuta 2017

1978: ”Suoraan maalille ja hässäkkä”

Nuorten alle 18-vuotiaiden jääkiekon EM-finaalissa kohtasivat maanantaina 2.1.1978 Suomi ja Neuvostoliitto. Neuvostoliitto siirtyi ensimmäisessä erässä jo 2–0 johtoon. Jari Kurri kavensi sekuntia ennen erän loppua. Kolmannen erän jälkeen tilanne oli 3–3 ja siirryttiin jatkoerään, joka pelattiin täysimittaisena. Jatkoerässä Neuvostoliitto siirtyi kaksi kertaa johtoon; 5–4 johto-osuma syntyi vain 1.43 ennen loppusummeria.

Suomi otti maalivahti Jari Paavolan kaukalosta ja kuudentena pelaajalle kentälle luisteli Juha Huikari. Päävalmentaja Alpo Suhonen ja apuvalmentaja Rauno Korpi olivat antaneet selkeän ohjeen: ”suoraan maalille ja hässäkkä”. Ihan maalille asti Huikari ei ehtinyt, kun Jarmo Mäkitalo syötti kaukalon ainoalle vapaalle pelaajalle, ja Huikari veti vauhdista tasoituksen 5–5 vain 11 sekuntia ennen erän loppua.

Viides erä pelattiin sitten sudden death  -periaatteella: ensimmäisenä maalin tehnyt on voittaja. Ajassa 81.42 Jari Kurri iski ottelun voittomaalin lähietäisyydeltä. Suomi oli tasoittanut kolme kertaa erien viimeisellä minuutilla, ja 6–5 voittomaali oli ainoa hetki, kun Suomi ottelua johti – ja samalla voitti.

Toimittaja Lauri Karppinen totesi Suomen Urheilulehdessä, että ” Vihdoin viimein alkaa mieleen hiipiä ajatus, että ehkäpä Suomella sittenkin on joskus sanansa sanottavana miesten maailmanmestaruusmitaleja jaettaessa”. Tästä alkoikin jokavuotinen miesten arvokisamitalin odotus, joka päättyi kymmenen vuotta myöhemmin Calgaryn vuoden 1988 olympiakisojen hopeamitaliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti